SenioriKulkuset

Suuri joukko pitkään eri kuoroissa harrastaneita laulajia on vuosikymmenien kuluessa hakeutunut v. 1986 toimintansa aloittaneen Sekakuoro Kulkuset ry:n Seniorikuoron riveihin. Myöhemmin kuoro on ottanut nimekseen SenioriKulkuset. Se on innokas ikivihreiden harrastusryhmä, joka täyttää tasokkaiden kuorolaulajien toiveet. Kuoron taiteellisina johtajina ovat pisimpään toimineet Päiviö Kangas ja Arja Lyly. Taiteelliseksi johtajaksi saatiin v. 2018 monipuolinen musiikin ammattilainen Iina Kivimäki

SenioriKulkusten laulajat ovat kokeneet omakohtaisesti todeksi lukuisia, ympäri maailmaa tehtyjä tutkimuksia, joilla kuoroharrastuksen terveellisyys on todistettu. Samanhenkiseen harrastusryhmään kuuluminen, haasteita antava ohjelmisto ja monipuolinen kuorotoiminta motivoivat laulajia. Kuoroon kuuluu nykyisin noin 40 laulajaa, jotka harjoittelevat ja esiintyvät myös pienemmissä kokoonpanoissa. Mitään ikärajoja SenioriKulkusten laulajilla ei ole. Myös eläkeikää nuorempia kuoroharrastajia toivotetaan tähän pirteään joukkoon tervetulleiksi. Kuoro harjoittelee noin kaksi tuntia viikossa tiistaisin. Ilmoittautuminen koelauluun 050 350 3411 tai ikivimaki@gmail.com

SenioriKulkusten ohjelmisto on erittäin monipuolista kuoroklassikoista viihteeseen. Kuoro pitääkin säännöllisesti omia eri aiheisia konsertteja sekä ohjelmallisia musiikkitilaisuuksia. Useissa konserteissa on oltu mukana myös Sekakuoro Kulkuset ry:n suurkuorossa jopa 120 laulajan joukossa. SenioriKulkuset on osallistunut moniin kotimaisiin laulujuhliin sekä tehnyt viimeksi konserttimatkoja Saksaan ja Ruotsiin. Turun kulttuuripääkaupunkivuodesta 2011 alkaen SenioriKulkuset on toiminut Palvelutalo Wilenin/Parkinmäen Palvelutalon kulttuurikummikuorona, joka esiintyy usein muissakin palveluasumis- ja hoitolaitoksissa.

(2/2022)